Mä poistin kaikki mun vanhat kirjotukset, koska kaikki oli turhia ja tahdon alottaa 'puhtaalta pöydältä'.
(Tuo yksi kirjotus ei suostunut poistumaan, mutta too bad)

Eilen olin yhdellä keikalla Tampereella E'n kanssa, sinne tuli myös Riikka ja sen luokalta myös S ja H.
Oltiin sitten E'n kanssa siellä eturivissä ja Riikka tuli kavereidensa kanssa siihen meidän taakse.
Sain halin ja sitten ne jotain juttelivat kolmestaan ja lähtivät menemään sanomatta mitään.
Mua ahdisti ihan kamalasti ja tahdoin vaan ryypyn, mutta pullo oli narikassa, eikä sitä kai olisi saanut muutenkaan sitten tuoda sinne alueelle.
No, elättelin sitten toiveita, että edes keikan jälkeen nähtäisiin hetki ja juteltaisiin ja näin.
Arvatkaa kävikö niin? Ei.
Nähtiin nopeasti, sain Riikalta joululahjan, halattiin ja taas se lähti sanomatta mitään.
Sen jälkeen ei sitten enää nähtykään.

Joululahjaksi sain kauniin taulun jossa lukee:
Ajattelen sinua

Vaikka et ole vierelläni,
vaikka välimatka erottaa meidät,
ajatukseni ovat silti luonasi.
Muista aina, että olet minulle tärkeä ihminen.

Meinasin eilen ruveta itkemään kun luin sen, sain kuitenki pidettyy kyyneleet kurissa.
Sitten autossa matkalla alko soimaan No Doubt - Don't speak ja kyyneleet pyrki uusiks mun silmiin.
I really feel I'm losing my best friend.
Mä oon menettäny parhaan ystävän jo kerran muuton takia, historia toistaa itteään nyt.
Sillon ko mä muutin, mä tiesin että tässä tulee käymään näin, mutta Riikka vakuutti ettei mikään tuu meidän välille, ajattelin sitten yrittää uskoa siihen itsekkin.
Tottakai välimatka erottaa meidät.
Kotona teki mieli vaan paiskata toi taulu rikki ja satuttaa itteä.
Oisin tuntenu fyysisti sen, miltä tuntu henkisesti sillon.
Mutten kuitenkaan raaskinut.
Olkoon tuo vaikka muistona, ettei pitäs kiintyä liikaa ihmisiin, menetän kuitenkin aina kaikki. Huonompi juttu vaan, että kiinnyn ihan liian helposti ihmisiin.

Eilinen oli tuota lukuunottamatta täydellinen päivä.
Sain kuulla että pääsen helmikuussa yhdelle työpajalle, sen lisäksi tutustuin uuteen ihmiseen.
Ja se on jopa samasta kaupungista kun minä. Sellanen 15v pikkujätkä.
Nähtiin juna-asemalla ja se tuli pummimaan multa tupakan jämiä ja sit se vaan jäi juttelemaan mulle jotain.
Se tuli mun kanssa samaan junaan ja sanoi että mun pitää mennä sen kanssa istumaan ja niin meninkin.
Me juteltiin koko matka ihan kaikesta; musiikista, elokuvista, hiuksista yms. ja tuntui että mä oisin tuntenu sen jo vaikka kuinka kauan.
Just ennen ko mä nousin junasta, niin se vielä pyysi mun meseni ja lupasi lisätä, ehkäpä me nähdään vielä joskus.

Mulla meni muka hyvin ruokien kanssa, mutta sitten menin tilaamaan ruokaa.
Kanaa ja ranskalaisia. FAIL.
Tein niin, että söin todella hitaasti ja jokaikisen suupalan jälkeen join vettä, jotta täyttysin nopeammin.
Olin syönyt puolet kanasta ja vähän ranskalaisia, kun tuntui etten jaksa enää.
En silti osannut lopettaa, söin vain.
Lävistin ranskalaisia haarukalla ja ajattelin kuinka sairasta se oli. Syötyäni kyyneleet vaan valu poskia pitkin, hävetti niin paljon.
Ja melkein samantien yritin oksentaa.
Taas.
Eihän se tietenkään onnistunut, ei se ikinä onnistu.
Kärsin sitten kamalasta mahakivusta ja hengitin katkonaisesti.

Telkkarissa Maria Lund raiskaa hyviä biisejä.

Onnea sille, joka jaksoi tämän vuodatuksen lukea ja kiitos jos joku jaksaa kommentoida. :---)