Mietin yhä tuota keikkapoikaa.
Typerää, tiedän, mutta se huomioi mua tavalla, jolla kukaan muu ei.
Sen hymy oli sulonen, se sai mut hymyilemään.
Se sai mut tuntemaan iteseni joksikin, että mä merkitsin jollekin jotain.
Toisaalta se sai mut tuntemaan itseni typeräksi, kun luulin jotain tuollaista.
Heräsin siihen karuun totuuteen, etten oikeasti taida olla mitään kenellekkään.
Tahtoisin kadota ja alottaa kaiken uudestaan.
Olen miettinyt, vaihdan hiusten väriä usein, ostan uusia vaatteita, laihdutan, kaikki tämä kai koska tahtoisin olla joku muu.
Muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Toisaalta laihdutan kyllä itseni takia, tahdon olla edes hetken tyytyväinen itseeni.
Tämä on sekavaa tekstiä, anteeksi.
On vain pakko päästä purkamaan jonnekin ja tämä taitaa nyt olla ainoa paikka.

Tiesittekö, mä vihasin koulussa matikkaa, mutta nykyään erilaiset laskutoimitukset pitää mut järjissäni.
Oon syönyt 250kcal, ehkä voisin syödä vielä omenan 50kcal ja ehkä jopa puuron 120kcal.
Tänään painoin 56kg, yksi kilo pois niin olen välitavoitteessa, sen jälkeen vielä ainakin 5 pois.
Jne, tiedätte varmaan mitä tarkoitan?